Kaupungin vastuut ja toimintakulttuuri

Uimahallissa on korjaustarvetta – jälleen kerran. Tällä kertaa korjauksiin on varattu Loimaan Lehden tietojen mukaan 600.000 euroa. Pikkukartano on noin sadantuhannen euron korjausten jälkeen käyttökelvoton. Hirvikosken koulu mittavien remontointien jälkeen puretaan ja purkaminen maksaa 137.000 euroa. Liikuntahallissa ja kirjastossa katot ovat vuotaneet, Hanhenpuistossa on sisäilmaongelmia ja Taidetalon alakerrassa remontin yhteydessä alakerran ilmanvaihto lakkasi toimimasta. Ikäviä esimerkkejä löytyy valitettavan paljon. Kaiken lisäksi sisäilmaongelmat tuntuvat leviävän melkeinpä jokaiseen Loimaan julkiseen rakennukseen.

Loimaan kokoisessa kaupungissa puhutaan todella suurista summista ja näillä rahoilla olisi varmasti muutakin käyttöä. 

Viisas ihminen ei tee kahta kertaa samaa virhettä. Nyt on vastuualueet jokaisen toimijan kohdalla tehtävä selviksi. Vastuualueiden kautta valvonta paranee. Lisäksi valvonnan pitää toimia myös urakoiden jälkeen, esimerkiksi edellä mainittujen sisäilmaongelmien estämiseksi. Varmaan lienee paikallaan myös tarkastella rakennusurakoiden ajoituksia. Keväällä tulee aloittaa ulkotyöt ja syksyn tullen siirtyä sisätöiden pariin.

Tässä puhutaan teknisestä toimesta, mutta koko julkisen sektorin toimintakulttuuri on muutettava paremmaksi. Julkisella sektorilla kaikilla toimijoilla pitäisi mottona olla, tee niin kuin itsellesi tekisit.

 

5.5.2016

Loimaan Perussuomalaiset ry

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa