Loimaan hulevesiverkosto

Loimaan kaupungin hulevesiverkostoa tullaan korjaamaan tulevien vuosien aikana vähintään sadoilla tuhansilla euroilla. Meille valtuutetuille ei ole selvitetty hulevesiverkostojen kuntoa, korjustarvetta ja uudisrakentamisen tarvetta. Hulevesiverkoston ylläpitokulujen jyvitys taajama-alueiden osalta on myös epäselvä. Haja-asutusalueella kiinteistön omistajat vastaavat hulevesiverkoston kunnosta omalla kustannuksellaan.

ALOITE

Kaupunki selvittää hulevesiverkoston kunnon ja korjaustarpeet myös euromääräisesti. Verkoston ylläpitämiseksi laaditaan ohjelma ja määritetään kustannusten jakoperiaate. Hulevesiverkoston tultua kaupungin omaan hallintaan on useissa kunnissa määrätty hulevesimaksu, jolla verkostoa pidetään yllä. Selvitys tuodaan valtuuston käsiteltäväksi hyvissä ajoin ennen vuoden 2019 talousavion käsittelyä.

 

Loimaalla 22.1.2018

Perussuomalaisten ja sitoutumattomien valtuustoryhmä

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa