Nuorille suunnattu maksuton konsertti

LOIMAAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE

 

Monissa kaupungeissa on menestyksekkäitä iltatoreja ja kesätapahtumissa esiintyy tunnettuja artisteja. Loimaallakin oli suuri menestys, kun PMMP oli esiintymässä torilla maksuttomassa tapahtumassa. Loimaalla järjestetään heinäkuussa Kuissi Rock ja elokuussa Rompepäivät, molemmilla on runsas kävijäkunta. Kesäkuussa ei ole mitään ja kesän avaus venyy näin ollen heinäkuulle saakka. Loimaan olisi aika reagoida tähän niin kuntalaisten eduksi kuin kaupungin imagon kohentamiseksi.

 

VALTUUSTOALOITE

Me allekirjoittaneet esitämme, että kaupunki järjestää yhteistyötahojen kanssa (esim. urheiluseurat ja Nuorkauppakamari) kesäkuun alkuun ilta-aikaan maksuttoman konsertin torille nuoremmalle väelle kesästä 2018 alkaen, missä esiintyy vuosittain vaihtuva nimekäs artisti/yhtye. Tapahtuma toimisi iltatorien avaajana ja innostaisi nuoria sekä nuoria aikuisia osallistumaan torielämään.

 

 

Loimaalla 7.8.2017

 

Perussuomalaisten ja sitoutumattomien valtuustoryhmä

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa